Year: 2018

1713 Results / Page 144 of 191

Uutiset

Sisäilmaa ja rakennuksia tutkitaan Pälkäneellä ja Akaassa

Pälkäneen kunta alkaa tarkastaa kunnan omistamien kiinteistöjen kuntoa ja arvoa. Läpikäynti on osa kunnan talouden tasapainotustyötä. Kuntotarkastukset ja sisäilmatutkimukset on päätetty teettää Aitoon, Luopioisten, Harhalan ja Rautajärven kouluissa. Sisäilmatutkimukset ovat käynnissä myös Akaassa. Kaupunki selvittää syyt sisäilmaongelmille kaikissa Toijalan alueella olevissa kouluissa. Oirekyselyjen perusteella Akaan lukion ja Toijalan yhteiskoulun rakennuksessa […]

today7.3.2018

Uutiset

Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennustyöt alkavat

Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennustyöt ovat alkamassa. Ensimmäisessä vaiheessa suoritetaan piha-alueen urakka. Lisäksi siirretään Tampereen Veden päävesijohtoja ja tehdään valmistelevia sähkötöitä. Urakka on kokonaisuudessaan valmis kuluvan vuoden lopulla, minkä jälkeen alkavat louhintatyöt. Puhdistamo otetaan käyttöön vuoden 2023 lopulla vaiheittain. Keskuspuhdistamon yleisölle avoin infotilaisuus pidetään Koivistonkylän Tredulla ensi tiistaina.

today7.3.2018

Uutiset

Influenssa ei näytä laantumisen merkkejä Pirkanmaalla

Voimakas influenssaepidemia ei vieläkään näytä laantumisen merkkejä Pirkanmaalla. Viikoittaisten varmistettujen influenssatapausten määrä on jatkanut nousuaan jo useamman viikon ajan. Influenssan lisäksi myös RS-virusta on liikkeellä runsaasti, kertoo Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri. Pirkanmaalla valtaviruksena on yhä influenssa A, mutta myös B-viruksia kiertää reilusti. Kausi-influenssaepidemia alkoi Pirkanmaalla tammikuun alussa ja voimistui tammikuun loppupuolella.

today7.3.2018

Uutiset

Helikopteri pörrää matalalla lähipäivinä

Kuva: Tampereen Sähkölaitos[/caption] Tampereen Sähkölaitos kuvaa lämpökameran avulla Tampereen seudun kaukolämpöverkkoa tällä viikolla keskiviikko- ja torstai-iltoina 7.-8. maaliskuuta. Lentoja tehdään niin Tampereella, Ylöjärvellä kuin Pirkkalassa. Tampereen Sähkölaitoksen kaukolämpöverkon lämpökamerakuvauksia tehdään kaukolämmön toimitusvarmuuden varmistamiseksi. Kuvauskorkeus on 300 metriä, joten matalalla lentävä helikopteri voi herättää huomiota kaupungeissa. Lämpökamerakuvan ja tietokoneohjelman avulla tutkitaan […]

today6.3.2018

Uutiset

Laine ja Barkov kohtaavat NHL-ottelussa Helsingissä

Helsingissä pelataan ensi marraskuussa kaksi NHL-jääkiekkoliigan runkosarjan ottelua. Florida Panthers ja Winnipeg Jets kamppailevat sarjapisteistä Helsingin Areenalla 1. ja 2. marraskuuta. Otteluiden lipunmyynti alkaa 12. maaliskuuta. NHL ilmoitti jo tammikuussa, että Florida, Winnipeg, Edmonton Oilers ja New Jersey Devils pelaavat ensi kaudella Euroopassa. Tiistaina selvisi, että Edmonton ja New Jersey […]

today6.3.2018

Uutiset

Vapriikki museo suosituin museokorttikohde Pirkanmaalla

Museoissa vierailtiin vuonna 2017 ennätykselliset 7,1 miljoonaa kertaa.  Museokortilla tehtiin yhteensä lähes miljoona museokäyntiä. Kasvua edeltäneeseen vuoteen oli lähes puoli miljoonaa käyntiä. Museoiden kiinnostavat sisällöt ja valtakunnallinen Museokortti vaikuttivat myönteisesti museoiden kävijämääriin. Valtakunnallisella Museokortilla tehtiin vuonna 2017 yhteensä lähes miljoona museokäyntiä. Luku on noin puolet enemmän kuin edellisvuonna. Korttia käytettiin eniten pääkaupunkiseudulla […]

today6.3.2018

Uutiset

Pirkanmaan väkiluku kasvoi lähes 2900 hengellä viime vuonna

Pirkanmaalla väkiluku kasvoi 2 874 hengellä viime vuoden aikana, mikä on 368 henkeä vähemmän kuin vuonna 2016.  Pirkanmaan väkiluku oli vuoden lopussa 512 230. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Joulukuun ennakkotilaston mukaan Pirkanmaalla vuoden 2017 aikana syntyi 4689 lasta, mikä on 2 63 lasta vähemmän kuin vuonna 2016. Suomen väestö kasvoi liki […]

today6.3.2018

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%