Koronaviruksen vaikutuksia SUN Radion toimintaan
Koronavirus vaikuttaa myös kanavamme toimintaan. Lue tästä lisää.
Koronavirus vaikuttaa myös kanavamme toimintaan. Lue tästä lisää.
Pirkanmaalla on todettu torstain kuluessa viisi uutta koronavirustapausta. Uusista tartunnoista yksi liittyy Pitkäjärven koulun koronavirusaltistukseen. Tartunnan saanut on ollut karanteenissa eikä ole altistanut koulun oppilaita. Neljä muuta ovat sairastuneet matkailtuaan Itävallan Tirolin alueella. Näihin tapauksiin ei tämänhetkisen arvion mukaan liity joukkoaltistumisia. Muutamiin lähikontakteihin ollaan yhteydessä. Kaikki Pirkanmaalla todetut uudet tapaukset […]
Haastattelussa Itävallassa asuva Heidi Leppänen
Tapahtumien järjestämistä koskevan hallituksen suosituksen pohjalta Tampereen kaupunki linjasi, että yli 500 henkilön yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti. Lisäksi suositellaan, ettei muita pienempiäkään tapahtuma Tampereella järjestetä. Oppilaitosten järjestämät retket sisätiloihin perutaan, mutta esimerkiksi koulujen metsäretket ovat sallittuja. Kasvatus- ja opetuspalveluissa järjestettävä harrastava iltapäivätoiminta keskeytetään. Lisäksi suositellaan rajoittamaan kaikkea ei-välttämätöntä toimintaa, […]
THL:n mukaan Suomessa on todettu 50 uutta koronavirustartuntaa. Tämä nostaa yhteenlaskettujen tartuntojen määrän jo 109:ään. Pirkanmaalla tartuntoja on todettu tähän mennessä 12. Koronaviruksen vaikutukset laajenevat koko ajan. Ulkoministeriön tuoreen ohjeistuksen mukaan kaikkea matkustamista ulkomaille tulisi välttää. Ulkoministeriö ei enää muuta yksittäisiä matkustustiedotteita koronaviruksen vuoksi. Lisäksi hallituksen linjauksen mukaan yli 500 […]
Pirkanmaalla on selvinnyt keskiviikkoillan ja torstaiaamun aikana neljä uutta koronavirustartuntaa, jotka kaikki liittyvät suoraan epidemia-alueella matkailuun Itävallan Tirolin alueella. Uusiin tapauksiin liittyy altistumisia Kangasalan Suoraman koulussa ja Tampereen yliopistolla sekä harrastuksissa. Sairaanhoitopiiri päättää yhteistyössä THL:n kanssa, missä laajuudessa altistuneita ryhdytään selvittämään, altistuneiden määrä on joka tapauksessa suuri. Kangasalan Pitkäjärven yläkouluun […]
Yksi pohjoismaiden suurimmista kuntosaliketjuista, Elixia, sulkee kaikki kuntosalinsa 14pv ajaksi koronaviruksen vuoksi tänään klo 14. Elixian tiedotteen mukaan kaikki jäsenyydet laitetaan kyseisen ajanjakson ajaksi tauolle. Ketju kertoo tarjoavansa jäsenille verkkovalmennuksia.
Ylöjärven terveyspalveluissa on varauduttu myös epidemian varalle.
Lisääntyneet koronavirus-tartunnat ovat saaneet ihmiset kiireen vilkkaa käsidesikaupoille, mutta erityistä huolta ilmassa ei tunnu olevan, sanovat apteekkarit.