Parkano

23 Results / Page 2 of 3

Uutiset

Parkanon kuolonkolaria tutkitaan mm. törkeänä kuolemantuottamuksena

Poliisi tutkii viime torstaina Parkanossa sattunutta liikenneonnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kahtena törkeänä kuolemantuottamuksena. Näiden lisäksi tutkitaan muita mahdollisia rikosnimikkeitä, mutta niistä poliisi ei tässä vaiheessa tutkintaa kerro tarkemmin. Hätäkeskuslaitos kertoi eilen tehneensä alustavan selvityksen onnettomuuteen liittyen. Poliisin ja rikostutkinnan kannalta sillä, että onnettomuuspaikka oli aluksi ilmoitettu väärin, ei ollut […]

today22.7.2020

Uutiset

Maastopalo levisi Parkanossa kolmen hehtaarin alueelle – lähialueen mökit eivät ole vaarassa

Parkanossa Pelijärventiellä syttyi lauantaiaamuna maastopalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen aamuyhdeksää ja paikalle hälytettiin kuusi pelastuslaitoksen yksikköä. Päivystävä palomestari Tommi Lönnqvist kertoi SUN Radiolle lauantaina puolenpäivän aikaan, että noin kolmen hehtaarin alueelle levinnyt palo on saatu rajattua ja lähistöllä olevat kesämökit eivät ole vaarassa. Palopaikalla on jälkisammutus käynnissä […]

today30.5.2020

Uutiset

Parkanossa tulipalo kerrostalon kattilahuoneessa

Parkanossa syttyi aamulla tulipalo kaksikerroksisen rakennuksen kattilahuoneessa.Palon havaitsi postinjakaja, joka hälytti pelastuslaitoksen paikalle. Rakennuksessa oli 3 henkilöä, jotka poistuivat itse ulos. Pelastuslaitos sammutti kiinteänpolttoaineen kattilahuoneeseen rajoittuneen palon. Savua levisi muualle rakennukseen, mutta palosta ei aiheutunut henkilö vahinkoja.

today27.5.2020

Uutiset

Kiuas aiheutti palohälytyksen Parkanossa

Pelastuslaitos sai hälytyksen Parkanoon tiistai-iltana klo 19:04 kun perhe oli ollut lämmittämässä saunaa. Kiukaan savupiippu ei kuitenkaan ollut alkanut vetämään ja se oli tuprauttanut kaikki savut sisälle. Varsinaista tulipaloa kohteessa ei siis ollut. Asukkaat joutuivat kuitenkin hengittämään savua.

today26.2.2020

Uutiset

Parkanon ja Kihniön kotihoito siirtyy takaisin Kolmostien Terveys Oy:lle

Parkanon ja Kihniön sosiaali- ja terveyspalvelut tuottava Kolmostien Terveys Oy on hankkinut kotihoidon palvelut 9Lives Pirkanmaa Oy:ltä keväästä 2019 lähtien. 9Lives Pirkanmaa on purkanut sopimuksen, ja palvelutuotanto päättyy heidän osaltaan tammikuun lopussa. Alueen sote-palveluista vastaava Parkanon kaupunki ja palveluntuottaja Kolmostien Terveys ovat hakeneet viime viikot yhdessä aktiivisesti ratkaisua kotihoidon palveluiden […]

today22.1.2020

Uutiset

Törkeitä rattijuopumuksia Parkanossa ja Pälkäneellä

Poliisin haaviin jäi viime yönä ja myöhään illalla rattijuoppoja. Parkanossa Pahkalankadulla henkilöauto oli peruutettu ojaan. Poliisin saapuessa paikalle naiskuljettaja puhallutettiin alkometrillä, ja tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Pälkäneellä valtatiellä 12 poliisi pysäytti ajokaistalla seilaavan henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi. Mieskuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen tuloksen. Lisäksi auto oli määräaikaiskatsastamaton.

today25.10.2019

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%