Pelastuslaitoksella piti kiirettä – Näsijärvessä öljymäistä ainetta, Akaassa savusi tehdas
Pelastuslaitos sai keskiviikon ja torstaina aikana hälytyksiä mm. Akaaseen, Tampereelle, Pirkkalaan ja Nokialle.
Pelastuslaitos sai keskiviikon ja torstaina aikana hälytyksiä mm. Akaaseen, Tampereelle, Pirkkalaan ja Nokialle.
Keskiviikon 26.7. vieraana Keijo Vataja
Rantatunnelin teknisten järjestelmien toimivuus varmistetaan kerran kuukaudessa yksi tunneliputki kerrallaan tehtävillä säännöllisillä huoltotöillä. Kuukausihuollot tehdään hiljaisen liikenteen aikaan illalla ja yöllä klo 19.00–06.00.
Lauantaina päättynyt Tammerfest keräsi neljän päivän aikana pääareenalleen Ratinanniemen Festivaalipuistoon ennätykselliset 29 000 juhlijaa. Kyseessä on pääareenan historian ennätysyleisö.
Tampereella paloi sunnuntaina Hämeenpuistossa, Lapinniemessä ja Irjalassa. Valkeakoskella tuhoutui tulipalossa saunarakennus. Useasta vaaratilanteesta huolimatta henkilövahinkoja ei tiedetä edellä mainituissa paloissa sattuneen.
Poliisipartio löysi lauantaina klo 00.50 turvallisuustarkastuksen yhteydessä Tampereen rautatieasemalla noin 20-vuotiaan miehen hallusta luvattoman ampumavalmiin pistoolin.
Mopoauton kuljettaja loukkaantui eilen Tampereen Epilässä sattuneessa kolarissa. Myöhemmin illalla 15-vuotias mopoilija jäi kiinni rattijuopumuksesta.
Tiistain 18.7. vieraana Ville ja Eveliina Virkki
Poliisi kirjoitti maanantaina iltapäivällä 18 pyöräilijälle rikemaksun jalkakäytävällä ajamisesta. Poliisin mukaan jalkakäytävällä pyöräilystä aiheutui useita läheltä piti -tilanteita.