kaisulamsa

2602 Results / Page 242 of 290

Uutiset

Lempäälässä paljastui valesairaanhoitaja

Lempäälän kunnassa on ilmennyt elokuussa 2017, että terveyspalveluissa on mahdollisesti toiminut sairaanhoitajana henkilö, jolla ei ole Valviran myöntämää oikeutta toimia laillistettuna sairaanhoitajana. Asian tultua esille nykyinen hoitotyön johtaja ryhtyi selvittämään asiaa tarkemmin. Tutkimusten perusteella todettiin, ettei kyseisellä hoitajalla ole pätevyyttä toimia sairaanhoitajana. Asiasta on ilmoitettu Valviralle ja siitä on tehty […]

today19.9.2017

Uutiset

Viljojen puinnit pahasti kesken – Pirkanmaan ruissadosta tavanomaista heikompi

Syyskuun vaihtelevat säät ovat hidastaneet kasvustojen valmistumista puintikuntoon ja puintien etenemistä koko maassa. Korjaamatta jäävän sadon rahallinen arvo on varovaisimpienkin arvioiden mukaan vähintään 150-200 miljoonaa euroa. Rukiin puinnit on saatu päätökseen ainoastaan Satakunnassa ja Kymenlaaksossa. Ruisalasta arvioidaan jäävän kokonaan korjaamatta 20-30 % Pirkanmaalla, Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Ruis on myös tavanomaista heikompaa […]

today19.9.2017

Uutiset

Sastamalaiselle Lojerille miljoonatilaus ”Kremlin klinikalta”

Sastamalassa toimiva sairaala- ja hoitokalusteita valmistava Lojer toimittaa lähes 1 000 sairaalasänkyjä ja muuta sairaalatarviketta Venäjän federaation presidentin hallinnolliseen keskussairaalaan eli niin kutsutulle Kremlin klinikalle. Kyseessä on Lojerin historian suurin yksittäinen kauppa Venäjälle. – Venäläiset arvostavat suomalaisten sairaalakalusteiden laatua, toimintoja ja kestävyyttä. Olemme toimittaneet Kremlin klinikalle sänkyjä ja tarvikkeita jo […]

today19.9.2017

Uutiset

Niihaman liityntäpysäköinti avataan perjantaina

Tampereella Niihaman liityntäpysäköintialueen virallista avajaispäivää vietetään auton vapaapäivänä 22.9.2017. Niihaman uusi ilmainen parkkipaikka sijaitsee Lahdentien ja Niihamankadun risteyksessä. Parkkialueelle mahtuu 70 henkilöautoa. Viereisellä bussipysäkillä pysähtyvät Keskustorin kautta liikennöivät linjat 8, 28, 42, 90 ja 95 sekä Koskipuiston kautta Pirkkalaan suuntaava linja 1. Kaikki pysäkin kautta liikennöivät bussit ajavat yliopistolliseen sairaalan […]

today19.9.2017

Uutiset

Hatanpään sairaala- ja kuntoutuspalveluja esitetään yhdistettäväksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan

Tampereen kaupunginhallitus esittää Hatanpään sairaala- ja kuntoutuspalvelujen yhdistämistä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Esityksen mukaan sairaala- ja kuntoutuspalvelujen toiminnot yhdistyvät tukipalveluineen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan liikkeenluovutuksella vuoden 2018 alusta. Oriveden terveyskeskuksen vuodeosastopalvelut, Hatanpään puistosairaalan psykogeriatrian palvelut ja Rauhaniemen sairaalan kuntoutuspalvelut jäävät Tampereen kaupungin toiminnoiksi. Esitys tulee kaupunginvaltuuston käsittelyyn 2.10.2017. Yhdistämisen taustalla on terveydenhuoltolain […]

today18.9.2017

Uutiset

Poliisi jatkaa takaa-ajotilanteen tutkintaa

Poliisi jatkaa eilisen Pirkanmaan takaa-ajotilanteen tutkimista. Sisä-Suomen poliisi ei toistaiseksi kerro tapahtumien kulusta tarkemmin. Tilanne sai alkunsa kello 18:n jälkeen, jolloin poliisi sai tehtävän pysäyttää valtatie 12:lla Tampereen suuntaan ajanut epäilty rattijuoppo. Kun auto tavoitettiin Nokialla, autosta ammuttiin poliiseja kohti. Autosta ammuttiin poliiseja kohti myös valtatie 12:lla Sastamalan läpi Huittisiin […]

today17.9.2017

Uutiset

Keskity ajamiseen, älä kännykkään – poliisi valvoo suojateiden turvallisuutta

Poliisi valvoo ensi viikolla 18. - 20.9. erityisesti turvalaitteiden käyttöä, suojatieturvallisuutta, kännyköiden käyttöä sekä muita tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttavia tekijöitä. Samalla valvotaan myös ulkomaalaisten maassa oleskelun lainmukaisuutta. Valvonnalla tuetaan myös torstaina 21.9. järjestettävää Euroopan laajuista Liikennekuolematonta päivää. Viime vuosien aikana taajamissa on tapahtunut lähes kaksi kolmesta jalankulkijan kuolemantapauksesta ja huomattava osa […]

today17.9.2017

Uutiset

Sisä-Suomen poliisilla iso poliisioperaatio – poliisia kohden ammuttu useita kertoja

Poliisi sai tänään kello 18.06 tehtävän, jonka mukaan valtatie 12:a Tampereen suuntaan ajaa epäilty rattijuoppo. Poliisi lähti tavoittamaan kyseistä autoa, joka tavoitettiin Nokialla. Autosta ammuttiin välittömästi poliiseja kohti. Henkilöauto pakeni Nokialta poliisia edelleen Sastamalaan ja Huittisiin ollen hetkittäin kateissa. Poliisia kohti on ammuttu useita kertoja takaa-ajon aikana. Poliisia ampuneeksi epäilty […]

today16.9.2017

Uutiset

Manse PP Suomen mestariksi!

Tamperelainen Manse PP on voittanut naisten Superpesiksen mestaruuden. Manse PP löi loppuottelusarjassa Porin Pesäkarhut voitoin 3–1. Neljäs ottelu tänään Porissa päättyi Manse PP:n voittoon supervuoroparissa. Mestaruus on Manse PP:n ensimmäinen. STT

today16.9.2017

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%