Vaaratilanne Kankaanpäässä – Pienen koululaisen polkupyörä murskautui bussin alle
Kankaanpäässä sattui tiistaina 1.10. noin klo 14 maissa vaaratilanne, jossa 8-vuotias koululainen oli jäädä bussin alle.
Kankaanpäässä sattui tiistaina 1.10. noin klo 14 maissa vaaratilanne, jossa 8-vuotias koululainen oli jäädä bussin alle.
Puolen päivän aikaan kauppakeskus Hermanissa Savon ammattiopiston tiloissa tapahtuneissa teoissa yksi henkilö on kuollut ja 10 loukkaantunut. Itä-Suomen poliisi kertoo käyttäneensä tilanteessa ampua-asetta.
Sara Hildénin taidemuseolle rakennetaan uudet tilat Finlaysonin alueelle Tampereen keskustaan. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi esityksen kokouksessaan 30.9.
Tampereen Tammelan Stadionin toteuttajan hankkimisessa on edetty tarjouskilpailuvaiheeseen. Mukaan tarjouskilpailuun ilmoittautuivat Pohjola Rakennus Oy Suomi, SRV Rakennus Oy ja YIT Suomi Oy.
Poliisin tietoon on tullut, että nuorisojoukko suunnittelee jälleen joukkotappelua Tampereen keskustan alueella maanantaina 30.9.2019 iltapäivällä tai illalla.
Syyskuun Ratikkaradiossa puhuttiin Tampereen ratikan käyttöönoton aikataulusta, kun asiantuntijoina olivat Tampereen Raitiotie Oy:n viestinnän asiantuntija Sari Mäkelä ja vakiasiantuntija Antti Haukka.
Pirkanmaan ELY-keskus tiedottaa, että Pirkanmaalla havaittiin viikolla 39 runsaasti sinilevää Pyhäjärven Halkoniemen uimarannassa ja vähäisempiä määriä sinilevää monin paikoin. Valtakunnallinen leväseurantasinilevätilanteesta loppuu tällä viikolla.
Kansainvälinen ilmastoviikko huipentuu perjantaina 27.9. monissa kaupungeissa järjestettäviin mielenosoituksiin. Muun muassa Tampereen keskustorilla järjestetään huomenna päivällä tapahtuma, jossa vaaditaan eduskunnalta toimia ilmastotavoitteiden toteuttamiseksi.
Sara Hildenin taidemuseo saattaa muuttaa Särkänniemestä Tampereen keskustaan. Museo tarvitsee lisätilaa ja nykyinen museorakennus on huonossa kunnossa. Tampereen kaupunki, työeläkeyhtiö Varma ja Sara Hildénin säätiö ovat selvittäneet mahdollisuutta taidemuseon sijoittumiseen Finlaysonin alueelle.